Ku kävin kaupassa ja kävelin napit korvissa kuunnellen musaa kännykästä, kuvittelin väkisin että oon jossain musiikkivideossa. Sillä hetkellä oli jotenki vihanen ja psykoottinen olo mut se hyvä musiikki kyllä aina pitää todellisuudessa. Kuuntelin randomisti yllättäen Musea ja Versaillesin Zombieta. Kaupassa oli jotenki mukavaa sit taas vaan kerätä rauhassa koriin kaikkea kamaa Varmaankin sen takia kun tiesi ettei itse joudu maksamaan senttiäkään koko korin sisällöstä. Äitihän mut sinne kauppaan nakitti suklaalla lahjoen. Toimii... Reppu oli aivan täynnä ja paino monta kiloa ku viskasin sen selkään ja lähin tallustaa kotio. Ei mua oikeesti haittaa yhtään toi loska, se vaan kertoo siitä että kohta se lähtee pois ja paljastaa taas ruohon altaan. Ja se miten vesi lorisee joka paikassa on aina mukavaa tällaselle vesielementin ihmiselle. Siinä taas yks asia joka sai pienen kipinän sisällä syttymään.
Kotona äiti oli oikeen ilonen kun toin kaiken ja vielä tupakkaakin kaksi askia vaikka oon nimenomaan kieltäytyny sen ostamisesta sille. Samalla ku nautin kehuista tunsin suurta tuskaa kun se kehui monta kertaa tyylillä "Hyvä tyttö" Se vielä moninkertaseni riipi korvia niin paljon että otin vaan oman osuuteni ja katosin koneelle... Mut sit satuttiin puhumaan siitä miten oltiin yhdessä baarissa ja miten äiti oli kaikille kavereilleen kertonu että "Tyttären kanssa oltiin baarissa"... Voi ku joskus vielä sen sais oikeesti loppumaan. Miksei olemassa voi olla mitään neutraalia puhuttelutapaa? Tiiän että englanninkielessä se on vielä vaikeempaa mutta kun täälläkin noita sukupuoliliitteitä on pakko tunkea mukaan näköjään. Ja minä kun en oikeasti pysty sanomaan äitille suoraan että lopettaisi sen, koska tiiän mitä se sanois takasin...
Anyway, sitte sisko tuli kylää ja oli mukavaa että ne kehu mun kahvinkeittoa taas niinku ovat tehneet jo kaikki monta vuotta. Kiva että musta on jotenki hyötyä, osaan keittää hyvää kahvia... Voiku mukavaa -_- Tuli silti ihan jees olo siinä jutellessa ja kissojen kanssa leikkiessä.
Sitte alkoki Sooloilua telkkarista ja sulkeuduin omaan huoneeseen kattomaan sen, koska tiiän että mä parun sen leffan aikana. Oon nähny sen nyt jotain 3-4 kertaa ja se tulee varmaan vaikka kuinka monen kerran jälkeen vielä itkettämään. En tajua mikä siinä on, se vaan on mun lemppari suomalainen draamaleffa. Ei se voi olla pelkästään siitä ilontunteesta ku muistan miten me oltiin Tiian kanssa sitä kattomassa ja itkin ihan hervottomasti leffassa ja vielä bussissaki, ja Tiia huomas sen vasta siellä bussissa ja oli ihan hämillään kun itse vihaa suomalaisia ja varsinkin draamoja. Silti se oli ihana että suostui mun kanssa sen tulla katsomaan. Se elokuva sentään oikeasti herättää mussa tunteita. Mä itken ja nauran sille, ja huokailen haaveilevasti. Taas tuli se olo että vielä joku päivä mä pääsen muuttamaan Tiian kanssa yhteen, vielä joku päivä...
Koneella tässä loppuaika ollessa onkin tullut ihan normaaleja ilosia asioita vastaan. 4chanissa yks mun tekemä thread on saanut ihan kivasti jo vastauksia ja ihailen Tuohon antamaa ilmoitusta kotia etsivästä syyrialaisesta hamsusta. Kaunis poika, tahtoo. :<
Mut silti tää kaikki siis on jotenkin feikin tuntusta. Onnellisuus rakentuu pienistä asioista mutta mä olen vaan näköjään sitten kovin ahne. Tosin tiiän että kaikista mun päivistä puuttuu ainakin Tiia.
Huomaan mite joka päivä mietin melkeen tunnin kuinka paljon rakastan sitä. En melkeen ymmärrä itekkään mihin oon sydämeni kadottanu. Sen oon kyllä antanu niin kokonaan sille tytölle. Tiesin kyllä ennestään että oon todella sitoutuva ja omistautuva, mut en ikinä ois arvannu että tä menee näin hulluihin mittasuhteisiin. Niin outoa...
Suurin päiväunien kohde on se miten me ollaan saatu asunto ja me ollaan siellä pahvilaatikoiden keskellä ja voidaan todeta "tä on meidän koti", suudella ja nauraa. Se haave tuntuu mahdottomalta kun kattoo omaa tilannettaan nyt, mut tiiän sentää että mun on se pakko saada toteutettua että voin elää onnellisena kaikesta muusta huolimatta.
Onneks mulla on nykyään haaveita... Se kai on yks niistä harvoista asioista joka saa mut hymyilemään aidosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti