What do you want from me

Onneks Tuoho sentää saa mut ylläpitämää tätäki paikkaa.
Tänään puhutaan... kaikesta randomista mikä tulee mieleen.

Tullu taas se yksinäinen olo. Aina välillä tulee päivä jollon huomaan taas ettei mulla enää ole bestistä eikä läheisiä kavereita. Se sitte johtaa pitkän ajan angstiin ja saatan sitten jossain vaiheessa jättää asian sivummalle kunnes se iskee taas.
Mä todella kaipaan sitä kun oli bestis. Mun kiroukseni on asua Naantalissa josta täältäkin lähtee nyt sitten mun paras irl kaveri kohta pois. Olin ilonen että mulla oli sentään joku tässä kylässä johon voin luottaa ja tiesin että molemmat on ollu aina tosi ilosia kun ollaan nähty. Nyt alan tän takia sitten jo vaipua jotenkin epätoivoon ja pelkään että erakoidun vielä lisää. Bussikorttiinkaan ei oo taas rahaa että pääsisin Turkuun edes pitämään miittiä. Olis vaan niin paljon parempi asua Turussa vaikka se onkin ihan hullu kaupunki ja palvelut kusee. Siellä sentään voisin hengata jonkun kanssa ja käydä ihmisten luona ja pitää hauskaa. Nyt mä vaan stalkkaan netissä kaikkien muiden menoa ja miten on joka viikonloppu jotkut bileet ja yhteiskuvia satelee. Se armoton stalkkaaminen johtuu kai siitä että se jotenkin antaa muka olon että olisin mukana. Että mullakin olisi hauskaa. Mutta kun ei ole.

Musta tuntuu niin yksinäiseltä... Mulla ei oo yhtäkään irl ihmistä jolle voisin puhua IHAN kaikesta mistä haluan. Ajatella jos multa otettais netti pois. Mun sosiaalinen kanssakäyminen tippuis nollaan. En näkis ku tosi harvoin kaupan tätiä ja perhettä joka pyörii ympärillä. Järkyttävää...

Haluun koskettaa ihmisiä, mä haluan halailla niitä ja painia niiden kanssa, koittaa saada ne nauramaan ja hymyilemään mulle. Mä vaan haluan hieman rakkautta osakseni! Pidän käsiä ojossa ja anelen että joku tulis mun luo ja koskettais mua ja rakastais mua ystävänä, mutta kaikki vaan kävelee ohi ja suoraan toisten luo. Katon vaan sivusta ja odotan että joku pysähtyis mun kohdalle. Mä olen jo aika kauan odottanu, enkä siltikään missään vaiheessa oo tuntenu vihaa ketään kohtaan. En oo vihanen että mua ei huomioida. Mulla on pelkästään orpo ja kylmä olo. Ja nyt kun taas puran tätä asiaa alan heti itkemään.

Voin vaan kuvitella miten kaikki sanois tähän "Ei sua kotoa tulla hakemaan" mut voinki sanoa siihen että tä ei todellakaan ole mun vikani. Mä en voi sille mitään että asun täällä vitun Naantalissa. Tänne pakkoeristäytyminen on myös aiheuttanu sen kamalan ihmispelon jonka takia en voi mennä kouluun ja olla sosiaalinen. Pelkään kouluja ylipäätään. Pelkään ihmisiä. Niin moni on pettäny mut traumatisoivasti että mä en enää pysty moneen luottamaan, en todellakaan. Tosi harvoihin uskallan itse koskea ja pelkään samalla ventovieraiden kosketusta. En vielkään kato ketään silmiin vaikka oon jo parisen vuotta koittanu sitä ahkerasti opetella. Vaan ihmiset joihin luotan on niitä joita pystyn kattomaan pitkään silmiin kun puhun niille.

Mitä mä enää tälle tilanteelle teen... Oon ihan jumissa. En o tehny yhteishakua vaikka vissiin tarvis, sossu koittaa saada käymään työkkärissä ja terveyskeskuksessa hakemassa raisioon lähetettä... Mut ei. Mulla ei oo yhtään tukihenkilöä tähän kaikkeen. Lääkärille en todellakaan mene. Koita nyt tässä sitten sossumiehelle selittää että oon ihan vitun lääkärikammonen ja ihmiskammonen muutenki. Ja tähän vielä se että pelkään soittamista ihan tajuttomasti. En uskalla soittaa edes omalle isälleni, koitan välttää sitä mahdollisimman paljon.

Nyt voi miettiä miks en oo vielä Tiiaa maininnu. Noh, ihan kaikkea mä en tännekään viitti kirjottaa, Tiia kun lukee mun blogeja. Sen voin sanoa että mulla on yks asia mistä Tiialle en voi avoimesti puhua sillon kun tuntuu siltä, ja se on tämä mun sukupuolipaska. Ja mitä siihen tulee että odottelen kädet ojossa rakkautta ihmisiltä... Noh, Tiian kanssa suhde on vieläkin 4 vuoden jälkeen kaukosuhde, joten rakkautta saan vaan todella harvoin, ja se on erilaista rakkautta verrattuna kavereihin. Ei sitä kauheasti osaa selittää, mutta mä kaipaan paljon erilaisia ihmisiä mun elämään. Parisuhde ei ole pelkästään kaverisuhde...

En mä tiedä enää mitä sanoa. Menin jo nyt niin tuskaseks tästä että pakko vaan mennä pois... Koskahan viimeks oonkaa tällee purskahtanu itkemään omaan pahaan olooni... Nyt on vaan kertakaikkiaan surkee olo.